Salmonella
Eläimistä eristettyjen salmonellojen mikrobilääkeherkkyyttä on Suomessa tutkittu järjestelmällisesti vuodesta 1983 lähtien. Suomen kansallisen salmonellavalvontaohjelman puitteissa salmonellan esiintyvyyttä on seurattu järjestelmällisesti naudoissa, sioissa ja siipikarjassa vuodesta 1995. Valvontaohjelman tulosten perusteella salmonellaa esiintyy tuotantoeläimissä ja niistä saatavissa elintarvikkeissa harvoin. Salmonella valvontaohjelman puitteissa eristettyjen salmonellakantojen mikrobilääkeherkkyys testataan. Lisäksi valvontaohjelmaan liittyen, tuotantotilan salmonella saneerauksen aikana tilalta eristetyn salmonellakannan mikrobilääkeherkkyyttä seurataan testaamalla herkkyys vähintään kerran vuodessa. Koska salmonella löydökset ovat olleet vähäisiä, niin myös herkkyysmäärityksiin tulevien kantojen määrä on pieni. Ajoittain on testattu myös toimialan omavalvonnassa kerättyjen salmonellojen mikrobilääkeherkkyyttä. Finres-Vet-ohjelmassa ovat mukana kotimaisista elintarvikkeista, naudoista, sioista ja siipikarjasta eristetyt salmonellat. Joinakin vuosina on selvitetty myös lemmikkielämistä eristettyjen salmonellojen resistenssiä.
Tällä hetkellä resistenssiseurannassa ovat mukana seuraavat mikrobilääkkeet: ampisilliini, kefotaksiimi, kloramfenikoli, nalidiksiinihappo, siprofloksasiini, gentamysiini, streptomysiini, tetrasykliini, sulfametoksatsoli ja trimetopriimi. Tutkittuja kantoja on vuosittain ollut vain 20 - 30 (21 v. 2008) ja ne ovat yleensä olleet pääosin herkkiä testatuille mikrobilääkkeille. Vuonna 2009 testattujen kantojen määrä oli suurempi johtuen sika- ja siipikarjatiloille rehun saastumisen johdosta S. Tennessee -epidemiasta. Kyseinen kanta oli herkkä testatuille mikrobilääkkeille.
Kuva: Tuotantoeläimistä eristettyjen Salmonella-bakteerien resistenssi antibiooteille vuonna 2008 (n=21) (MIC-jakauma)
Kuva: Tuotantoeläimiltä eristettyjen Salmonella-bakteerien resistenssi antibiooteille vuonna 2009 (n=22) (MIC-jakauma)
Kuva: Tuotantoeläimiltä eristettyjen Salmonella-bakteerien resistenssi antibiooteille vuonna 2010 (n=23) (MIC-jakauma)
Myös kotimaisista elintarvikkeista eristetyt salmonellat ovat olleet herkkiä testatuille mikrobilääkkeille.
Vuonna 2007 todettiin Suomessa harvinainen, streptomysiinille, sulfalle ja tetrasykliinille resistentti S. Typhimurium FT NST – tartunta kuudessa nautakarjassa. Tartunta oli lähtöisin vasikoita tuottavalta tilalta, josta se levisi kasvatukseen myytyjen vasikoiden sekä niihin liittyvien kontaktien välityksellä. Vuosina 2007, 2008, 2009 ja 2010 resistenssiä todettiin vain naudoilta eristetyillä salmonellakannoilla.
Suomesta eristettyjen salmonellojen mikrobilääkeresistenssi on vähäisempää kuin useimmissa muissa maissa.

