Jänisrutto (tularemia)

Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama tartuntatauti. Pohjoismaissa F. tularensis-bakteerin reservuaarina pidetään pienjyrsijöitä ja jäniksiä. Bakteeri voi säilyä kuukausia elinkykyisenä maaperässä, vedessä ja eläinten raadoissa. Koska bakteeri tarttuu tavallisimmin vertaimevien hyönteisten välityksellä, jänisruttotapaukset ilmenevät lähinnä heinä-lokakuun aikana, kun hyönteisten määrä on suurimmillaan. Lisäksi tautitapausten määrään vaikuttaa jänis- ja myyräkantojen vahvuus.

Jänisrutto ihmisissä

Jänisruttotartunta leviää pääasiallisesti hyönteispistojen välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan sairaasta tai kuolleesta eläimestä esim. haavainfektiona tai hengitysteitse saastuneen ympäristön välityksellä.

Jänisruton ilmaantuvuus vaihtelee huomattavasti vuosittain. Valtaosa tapauksista todettaan elo-syyskuun välisenä aikana. Laajoja tularemiaepidemioita on esiintynyt vuosina 2000, 2003 ja 2006-2007 ja tätä aiemmin vuosina 1995-1996.

Kuva: Ilmoitetut jänisruttotapaukset väestössä vuodesta 2000 (pdf)

Jänisrutto eläimissä

Francisella tularensis -bakteeri aiheuttaa nisäkkäillä kuumeisen taudin, jota kutsutaan tularemiaksi eli jänisrutoksi. Bakteeria on tavattu yli 200 eri eläinlajilla. Näihin eläimiin kuuluu myös kaloja, matelijoita, lintuja ja hyönteisiä. Kotieläimemme eivät ole kovin herkkiä taudinaiheuttajalle, joten esim. metsästyskoiran mahdollisuus saada tauti on erittäin pieni.

Kissat ovat kuitenkin bakteerille herkempiä, ja niissä todetaan joskus tartuntoja. Suomessa jänisruttoa kliinisenä tautina tavataan yleisimmin jäniseläimissä, joilla tartunnan saaminen johtaa poikkeuksetta eläimen kuolemaan. Luonnonvaraisten pienjyrsijöiden on todettu voivan toimia bakteerin kantajina.

F. tularensis -bakteeri siirtyy eläimestä toiseen tavallisimmin vertaimevien hyönteisten välityksellä. Siksi jänisruttotapaukset ilmenevätkin heinä-lokakuun aikana, jolloin hyttysten, jäniseläinten ja myyrien väliset kontaktit ovat yleisimmillään. Eläin voi saada tartunnan myös suoraan sairaasta tai kuolleesta eläimestä, esim. haavainfektiona tai limakalvojen kautta. Tartunta voi tapahtua myös hengitysteitse tai suun kautta saastuneen ympäristön, kuten ilman, veden, maan ja kasviperäisen materiaalin välityksellä.

Evirassa tularemian mahdollisuus huomioidaan aina tutkittaessa kuolleena löydettyjä tai sairaana lopetettuja luonnonvaraisia eläimiä. Vuosittain on tutkittu kymmeniä rusakoita ja metsäjäniksiä, sekä yksittäisiä majavia, piisameja ja myyriä. Suomessa kuitenkin tutkitaan eläimiä tularemian varalta vain satunnaisesti, joten yksityiskohtaista tietoa taudin mahdollisesta levinneisyydestä Suomessa ei ole.

Kuva: Luonnonvaraisten eläinten jänisruttotutkimukset 2000- ja 2010-luvuilla (pdf)

 

 

 

Lisää aiheesta