Rabies
Rabies (eläinten raivotauti, vesikauhu) on keskushermostosairaus, jonka aiheuttaja kuuluu rhabdovirusten lyssavirus -sukuun. Raivotautiviruksesta tunnetaan useita virustyyppejä. Lepakkoraivotautia aiheuttavat EBLV-1 ja EBLV-2 – virustyypit.
Rabies ihmisissä
Ihmisen rabiestartunta on tavallisesti seuraus sairastuneen eläimen puremasta tai haavan tai limakalvon saastumisesta eläimen syljellä. Lepakkorabies voi tarttua myös lepakkoluolissa hengitysteitse, tartunta yleensä liittyy lapakkojen käsittelyyn. Tauti johtaa kuolemaan muutaman päivän kuluessa oireiden alkamisesta. Altistuksen kuten pureman jälkeen välittömästi aloitettu hoito estää taudin puhkeamisen. Lepakkoja käsittelevät henkilöt rokotetaan ennaltaehkäisevästi rabieksen varalta.
Viimeisin Suomessa varmistettu kotoperäinen rabiestartunta oli 1930-luvulla. 1910-1930-luvuilla tartunnat ihmiseen tapahtuivat koiranpuremista. Lepakkorabiekseen on Suomessa menehtynyt yksi henkilö vuonna 1985. Henkilö oli ollut läheisesti tekemisissä lepakkojen kanssa.
Viimeisin rabiestapaus on syyskuulta 2007, jolloin matkalla Suomessa ollut filippiiniläinen mies menehtyi rabiekseen todennäköisesti kotimaassaan saadun tartunnan seurauksena.
2000-luvulla valtakunnallinen tartuntatautirekisteriin on vuosittain rekisteröity 14-72 lääkärin tekemää ilmoitusta henkilöistä, jotka ovat saaneet altistuksen jälkeisen rabieshoidon. Suurin osa altistumisista on tapahtunut ulkomailla, yleisin altistumisen syy on ollut koiran purema.
Rabies eläimissä
Kaikki nisäkkäät (mukaan lukien naudat ja hevoset) voivat saada tartunnan ja levittää sitä edelleen myös ihmiseen. Itämisaika tartunnasta raivotaudiksi vaihtelee eläimillä muutamasta päivästä useaan kuukauteen. Tartunnan saanut eläin voi levittää tartuntaa edelleen jo joitakin päiviä ennen varsinaisten oireiden puhkeamista. Oireiden alettua rabies johtaa eläimen kuolemaan kahden viikon kuluessa.
Kotieläimet
Kotieläinten rabiestartunta on tavallisesti seurausta sairastuneen eläimen puremasta. Euroopassa rabieksen leviämisen kannalta merkittävimpiä eläimiä ovat koirat, kissat, ketut ja supikoirat. Rabiesta esiintyy Suomen lähialueilla Baltian maissa ja Venäjällä.
Taudin vastustamiseksi muun muassa metsästykseen käytettävät ja viranomaisten palvelukoirat velvoitetaan rokotettavan. Myös muiden koirien ja kissojen raivotautirokotusta suositellaan. Taudin maahantulon ehkäisemiseksi eläinten tuonnille on asetettu erityiset rokotus- ja tutkimusvaatimukset.
Eläinrabiestapauksia todettiin Suomessa vuosina 1910–1959 yhteensä 2300. Vuosien 1988-1989 aikana Suomessa koettiin rabiesepidemia koti- ja luonnonvaraisilla eläimillä, jonka yhteydessä todettiin 66 eläinten raivotautitartuntaa. Epidemia saatiin hallintaan rokotuskampanjoilla. Tämän jälkeen Suomessa saatuja raivotautitartuntoja ei ole todettu.
Rabieksen uudelleenleviämisen estämiseksi on vuodesta 1988 toteutettu villieläinten rokotusohjelmaa, jossa Suomen kaakkoisrajalle levitettiin aluksi vuosittain, ja vuodesta 2003 alkaen kahdesti vuodessa ilmasta käsin pienpedoille tarkoitettuja rokotesyöttejä. Rokotusohjelman onnistumista seurataan jatkuvasti rokotusvyöhykkeellä luonnosta löydettyjen tai metsästettyjen petoeläinten verinäytteiden vasta-ainetason määrityksillä. Tulokset ovat olleet hyviä.
Rabiestilanteen seuraamiseksi ja mahdollisten tartuntojen havaitsemiseksi tutkitaan vuosittain kuolleita koti- ja luonnonvaraisia eläimiä.
Kuva: Rabiestutkimusten ja raivotautiepäilyjen kokonaismäärä, sekä eriteltynä supien ja kettujen tutkimusmäärät (pdf, 70 kt)
Kuva: Kotieläinten rabiestutkimukset, eriteltynä kissojen, koirien sekä hevosten ja nautojen tutkimusten osalta (pdf, 70 kt)
Lepakot
Lepakkoraivotautia epäiltiin ensikertaa Suomessa 1985, henkilötartuntaan liittyen. Lepakoitten raivotautitilannetta kartoitettiin 1986, jonka jälkeen lepakoitten raivotautiseuranta on ollut jatkuvaa. Toistaiseksi ainut raivotauti tapaus lepakolla todettiin kesällä 2009, kun vesisiipasta (eli Myotis daubentoni) eristettiin European Bat Lyssavirus 2 (EBLV-2).
